Ehdolla eduskuntaan 2027!

  • Vihreän valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Helsingissä.
  • Johtava asiantuntija elinkeinoelämän, osaamisen ja maahanmuuton kysymyksissä. Kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja.
  • Herttoniemenrannassa asuva 38-vuotias kahden leikki-ikäisen lapsen äiti ja kahden teini-ikäisen bonusäiti.

Puolustan hyvää kasvua. Haluan rakentaa Suomea, jossa työnteko kannattaa, yrityksillä on tilaa kasvaa ja jokainen lapsi saa hyvän koulutuksen. Tehdä politiikkaa, jossa ymmärretään, että toimiva markkinatalous, koulutus, työn tekeminen, luonnosta huolehtiminen ja toisten ihmisten kunnioittaminen eivät ole toistensa vastakohtia. Ne ovat hyvinvoinnin perusta. Suoraan sanottuna ja sievistelemättä: Suomi ei tarvitse lisää ankeuttamista. Se tarvitsee enemmän kasvua, työtä ja uskoa tulevaisuuteen. Minulle politiikka on ennen kaikkea ongelmien ratkaisemista, ei niiden ympärillä huutamista.

Rohkeutta uudistaa, uskallusta välittää

Tutustu ajatuksiini

Julkisen talouden vahvistamisessa on tehtävä arvovalintoja. Minun valintani on selvä: lapsilta ei leikata. Lapset eivät voi puolustaa itseään päätöksenteossa eivätkä äänestää omasta tulevaisuudestaan. Siksi aikuisten tehtävä on pitää heidän puoliaan – myös silloin, kun talous on tiukilla.

Suomen tulevaisuus rakennetaan kouluissa, päiväkodeissa ja neuvoloissa. Haluan vahvistaa koulujen työrauhaa, lisätä pienryhmiä ja varmistaa, että opettajilla on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.

Uskon suomalaisiin nuoriin. Oppimistulosten heikkeneminen ei ole luonnonlaki. Kouluissa ja ammatillisessa koulutuksessa on oltava riittävä vaatimustaso ja jokaisella nuorella työelämään siirtyessään sellaiset perustaidot, joilla pärjää.

Jos johonkin erityisesti satsaisin, niin päiväkotien toimivaan arkeen ja koululaisten yksinäisten iltapäivien vähentämiseen. Leikki, liikunta ja välittävä huolenpito ovat parasta polttoainetta hyvään kasvuun.

Lapset eivät voi puolustaa itseään päätöksenteossa eivätkä äänestää omasta tulevaisuudestaan.

Hyvinvointiyhteiskunta ei pyöri itsestään. Sen takana on ihmisiä, jotka käyvät töissä, perustavat yrityksiä, palkkaavat muita, vaihtavat alaa ja ottavat riskejä.

Haluan Suomen, jossa sinnikkyys ja vastuun kantaminen kannattaa. Siksi työn ja yrittämisen verotusta pitää keventää. Hyvinvointivaltion kasvavia menoja ei voi jatkuvasti rahoittaa kiristämällä työssä käyvien verotusta. 

Hyvä yhteiskunta antaa ihmisille turvaa, mutta myös mahdollisuuden yrittää, ponnistella ja rakentaa omaa elämäänsä. Rakentaisin Suomeen mallin, jossa työllistämisen kynnys on matala, ja jossa kattavat palvelut toimivat ponnahduslautana työmarkkinoille.

Erityisesti haluan uudistaa tapaa, jolla Suomessa opitaan uutta. Osaamisen kehittämisen pitää olla nykyistä ketterämpää: kaikessa ei tarvita uutta tutkintoa, vaan nopeasti työelämän tarpeisiin vastaavaa täsmäkoulutusta ja mahdollisuuksia vaihtaa alaa.

Hyvä yhteiskunta antaa ihmisille turvaa, mutta myös mahdollisuuden yrittää, ponnistella ja rakentaa omaa elämäänsä.

Suomi tarvitsee enemmän kasvua, ei vain pienempää julkista sektoria. TKI-panostusten rinnalla tarvitsemme paremmat edellytykset investoinneille ja yrittämiselle. 

Parhaimmillaan talouskasvu tekee Suomesta myös puhtaamman ja luonnoltaan rikkaamman: meidän kannattaa olla edelläkävijöitä puhtaassa energiassa, ilmastoratkaisuissa ja luonnonvarojen kestävässä käytössä.

Suomi tarvitsee myös enemmän ihmisiä. Itsepetosta olisi ajatella, että ikääntyvä ja syntyvyydeltään pieni Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa. Haluan, että Suomeen muuttavat pääsevät nopeasti töihin, oppivat kieltä ja rakentavat elämänsä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Rasismille ei tule antaa sijaa.

Samalla julkisen talouden kestävyys vaatii vaikeitakin päätöksiä. Menojen kasvua on hillittävä ja etsittävä uusia tapoja rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, esimerkiksi ottamalla käyttöön tienkäyttömaksuja, uudistamalla eläkejärjestelmää ja tarkastelemalla hoivan rahoitusta myös varallisuuden näkökulmasta.

Parhaimmillaan talouskasvu tekee Suomesta myös puhtaamman ja luonnoltaan rikkaamman.

Nyt puhutaan tästä


Helsingissä jokaiselle lapselle päiväkotipaikka

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus ja edistää oppimista, mutta silti osa lapsista jää kokonaan sen ulkopuolelle. Helsingissä ajettiin Suvin johdolla läpi malli, jonka pohjalta jokaiselle lapselle tullaan osoittamaan päiväkotipaikka viimeistään sinä vuonna, kun lapsi täyttää viisi. Lisäksi Helsinki lähtee kehittämään yhtenäisempiä päiväkoti- ja koulupolkuja. 


Duunijuttuja


Hoivan rahoituksessa tarvitaan maksukyvyn huomioimista

Kirjoitimme Atte Harjanteen kanssa Verde-lehteen siitä, miten hoivan rahoitus voitaisiin ratkoa, kun väestö ikääntyy ja julkinen talous on tiukilla. Jatkoimme aiheesta keskustelua myös Talouselämässä.


Kansainvälinen Suomi tarvitsee sekä avoimuutta että vastuuta

Kirjoitin Talousvihreiden blogiin siitä, miten Suomesta tehdään maa, johon halutaan tulla ja johon voi rakentaa tulevaisuuden.


Miksi olen politiikassa?

Teen politiikkaa, koska näen joka päivä, miten päätökset vaikuttavat päiväkotien pihoilla, työpaikoilla ja perheiden arjessa. Olen koulutukseltani luokanopettaja ja teen töitä yritysten osaamistarpeiden parissa Keskuskauppakamarilla. Työni kautta huomaan konkreettisesti, millaista tulevaisuutta olemme rakentamassa lapsille ja nuorille. Äitinä ja bonusäitinä kannan huolta koulujen oppimisrauhasta, päiväkotien resursseista ja lasten hyvinvoinnista.

Tulen yrittäjäperheestä ja työskentelen yritysten parissa, joten ymmärrän myös riskinoton, työn ja vastuun merkityksen. Olen nähnyt läheltä, miten yritykset syntyvät, kasvavat ja joskus myös kaatuvat. Siksi minulle on tärkeää, että Suomi on maa, jossa kannattaa tehdä työtä, yrittää ja työllistää. Mutta myös maa, jossa pidetään yhtä silloinkin, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan.

Olen kantanut vastuuta politiikan eri tehtävissä vaaliteltan pystyttäjästa puolueen puheenjohtajan taustajoukkoihin jo yli kymmenen vuoden ajan. Nyt toimin Helsingin päätöksenteon pääkallopaikalla kaupunginhallituksessa ja valtuustoryhmämme 1. varapuheenjohtajana. Olen oppinut, että kestävät ratkaisut syntyvät kuuntelemalla, perehtymällä tietoon ja tekemällä päätöksiä, jotka kestävät aika seuraavia vaaleja pidemmälle. Minulle politiikka ei ole identiteetti, vaan väline: tapa korjata epäkohtia ja rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa.

Haluan, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus oppia, voida hyvin ja löytää oma polkunsa riippumatta taustasta tai postinumerosta. Siksi teen tätä työtä. Uskon, että yhdistämällä koulutuksen, työn, ympäristön ja talouden realiteetit voimme rakentaa Suomen, jossa tulevat sukupolvet voivat paremmin kuin me, ja jossa heillä on vapaus valita oma tulevaisuutensa.

Onko sinulla ajatus tai kysymys, tai haluatko tulla mukaan tekemään kampanjaa? Laita viestiä!